Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Mark. 16:15
Lähettimme Hannu Lahtinen
Suolahdessa saatu kutsu saavuttamattomien kansojen pariin on kantanut pitkälle. 2000-luvulla Lahtiset työskentelivät seurakuntamme lähetteinä useita vuosia Jordaniassa, jonka jälkeen Hannu palveli osakannatuksellamme Fidan koordinaattorina eri puolilla maailmaa. Tällä hetkellä Hannu toimii osakannatuksella seurakuntamme lähettinä Marttyyrien Ääni -järjestön palveluksessa.
Etiopian ”puskapapit”
Seurakuntamme kannattaa Fidan kautta tällä hetkellä kolmea ”puskapappi”-evankelistaa Etiopiassa. Säännöllisen kuukausikannatuksen ohella puskapapeille on hankittu mm. Raamattuja ja kulkuvälineitä työtä helpottamaan.
Lastenkoti Intian Dimapurissa
Seurakuntamme lapsityöllä on useiden vuosien ajan ollut kummikannatuskohteena Intian Dimapurissa sijaitseva orpokoti, jota on säännöllisesti tuettu mm. kirppis-varoin.
Operaatio Joulun Lapsi
Lähetysjärjestö Patmoksen Operaatio Joulun Lapsi -lahjakeräys Romaniaan on ollut lapsityömme hieno ponnistus jo useana jouluna. Paketteja on lähetetty vuosittain kauttamme n. 200 kpl.
Eväät elämään
Olemme useana vuonna olleet mukana Fidan Eväät elämään -lipaskeräyksessä. Myös Tähtien alla -konsertin tuotto on ohjattu Fidan kautta tehtävään kehitysaputyöhön.
Lähetyspuoti, lähetyspiirit ym.
Varoja lähetystyöhön on kerätty Suolahdessa, Äänekoskella ja Sumiaisissa toimivien lähetyspiirien kautta sekä lähetyspuodin, -myyjäisten, -lounaiden ja -konserttien tuotoilla.






